Hei, olen Helinä enkä osaa puhua. En osaa avata suutani ja kertoa asioita, joita pitäisi kertoa. Joskus saan otettua itseäni niskasta kiinni ja aloitettua puhumisen, mutta sitten jokin keskeytys, ajatuskatkos tai muu tulee, enkä saa jatkettua. En saa asioitani sanottua koskaan loppuun asti - jos joku muu ei keskeytä, niin minä teen sen itse.
Ja olen pahoillani siitä. En tee sitä (ainakaan täysin) tahallani. Olen suurimman osan ajasta jossain muualla, ja tällä 'poissaolollani' karkaan tällä hetkellä käsillä olevia aiheita ja pelkoja. Jos vain saisin sanottua, mitä asiaa minulla on, niin ehkä asialle voisi oikeasti jopa tehdä jotain. Mutta oikeastaan enemmän pelkään sitä, ettet kuuntele tai että reagoit niin sanotusti väärin. Puhumisesta tulevat seuraamukset eivät koskaan ole olleet positiivisia kohdallani tai sitten mitään ei ole tapahtunut ollenkaan ja asia on unohdettu.
Ja siksi en puhu. Olen tottunut että posiitiivisin asia mitä voi tapahtua on se, ettei minua kuunnella, ettei sanoistani välitetä. Joten olen vain merkityksetön osa kokonaisuutta. Jos lähden, minua kaivataan pieni hetki, mutta pian huomataan että kyllä ilman sitäkin pärjää, ihan turha käyttää energiaa siihen. Antaa heittää.
Tämän takia pelkään. Olen kauhuissani. Ei minua oikeasti tarvita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti