Mutta nyt kun sen kanssa on onnistunut jo useampana päivänä ja jopa useamman kuukaudenkin, voisi pikkuhiljaa asettaa hieman korkeampia tavoitteita. Ei siinä mitään, olen tehnyt paljon muutakin kuin laittanut aamulla housut jalkaan - ei se ole välttämättä juuri ongelma, etten tekisi asioita. Tavoitteet itsessään on ongelma. Ne lamaannuttavat. Tulee tunne, ettei saa mitään aikaiseksi tai että mikään ei riitä. Mikään ei ole mahdollista, ei ainakaan mikään mitä juuri sinä suunnittelet. Tai todennäköisemmin se on mahdollista, mutta olet itse epäonnistunut.
Miksi edes haluan että minulla on tavoitteita, jos tunnistan ne itselleni ongelmaksi? Jos en pidä suunnittelemisesta, miksi haluan suunnitella?
Teen kuitenkin asioita, joilla on vaikutusta loitommalle tulevaisuuteen, mutta en aseta tavoitteita enkä suunnittele. Kunhan teen ja olen, tärkeintä on se, että nautin tästä hetkestä. Ei painetta, ei ongelmaa, ei lamaantumista.
Koska miksi pysähtyä ja jäädä tekemään jotain, josta ei edes pidä? Mutta toisaalta, miksi jäädä tekemään jotain, jos ei edes koe pystyvänsä asettamaan tavoitteita toiminnalleen, siitäkin huolimatta että toivoo suunnan olevan eteenpäin? Mutta jos kokonaiskuva silti miellyttää, niin miksi tekisin asioita toisin?
Aina on olemassa joku syy, miksei tee toisin. Miksi tekee näin. Miksi ei aseta tavoitteita. Miksi ei suunnittele. Miksi pelkää.
Se on jokaisella koodattu päähän - sille ei voi mitään, siellä se on. Mutta koodin voi purkaa, koodin voi muuttaa, koodiin voi vaikuttaa.
En voi väittää, että olisin pysynyt paikoillani. Että en muka olisi mitenkään kehittynyt. Olen liikkunut paljonkin, ja jotkut asiat onnistuvat paremmin kuin ennen - ei kaikki, mutta eihän kaiken tarvitsekaan mennä ihan täydellisesti.
Minulla on käsissäni kaikki ainekset jotka tarvitsen toteuttaakseni a. mahtavan aterian tai b. keittiön kokoisen räjähdyksen.
Epäonnistumaan tuomittu suuruudenhullu yritys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti