Sitä saa mitä tilaa

Kun jollakin joskus tulee vastaan pientä alamäkeä, työelämään, koulutukseen tai johonkin muuhun päätä piinaavaan asiaan liittyen, toiset ihmiset yleensä lohduttavat ja heittävät lausahduksiensa sekaan "pidä katseesi palkinnossa" fraasin.

Mutta mitä apua on katsoa kohti palkintoa tai tavoitetta jos se on niin kaukana näkymättömissä? Mitä jos kaikista eniten pelkää kompastuvansa omiin jalkoihinsa? Vaikka tämän sanonnan tarkoituksena on patistaa eteenpäin ja saada ihminen jollain tapaa uskomaan että hän pystyy tavoittamaan mitä haluaakin, mutta eikö se silti ole aika pelottava ilmaisu kannustamiseen?

Itse henkilökohtaisesti kun törmään tuohon fraasiin, tunnen oloni hieman entistä melankolisemmaksi ja päivä vaihtuu illaksi huokailujen kera. Itsevarmuus, jota ei varmaan koskaan oikeasti ollutkaan, on kadonnut ja jättänyt jälkeen rikkinäisen ihmisen.

On hyvä asettaa tavoitteita, mutta aina on riski, että tulee asetettua liian suuria tavoitteita, jotka ovat saavuttamattomissa. Nämä hienot mielenjohteet luultavammin ovat niitä, jotka jäävät kalvamaan mieltä vielä pidemmänkin ajanjakson jälkeen.

Kaikesta tästä huolimatta koen, että kannattaa ottaa riskejä ja hypätä peliin sekaan, koska eihän sitä tiedä mitä hyvää kokemuksesta syntyy.